Monthly Archives: huhtikuu 2009

On se aika vaan mennyt nopeesti taas kerran. Nytten jo vappu ja kalenterissa kääntyy samalla uusi sivu. Alkaa toukokuu ja viimeinen kuukausi koulua ja sitten on ensimmäinen vuosi amista takana. Säät rupee tuntumaan jo mukavan kesäisiltä, hieno homma.

Kiekkokisat edenneet siihen vaiheeseen että alkulohkot on takana. Suomi selvitti homman kunnialla, voitti kaikki ottelunsa sekä otti lohkovoiton. Seuraavat vastustajat suomelle ovat Slovakia, Valko-Venäjä sekä Kanada. Kaksi ensimmäistä ei niin kovaa maata olekkaan, mutta sitten tämä Kanada onkin jo aivan toista luokkaa.

Tuntuuhan tämä jääkiekko suomalaisia kiinnostavan, sillä eilistäkin ottelua seurasi parhaillaan 1,2 miljoonaa katselijaa.

Piti muutes tehä taas tollanen:

6kk

Edellisen kerran tollasen tein elokuussa kautta aikain kuunnelluista bändeistä. Tällä kertaa on vain kuuden kuudauden huudatetuimmat bändit mukana.

Jep, nyt se on alkanut.

Jokaisen jääkiekkofanin tiivis kaksviikkonen. Joka illalle riittä otteluja tämän kahden viikon sisällä. Mahtava homma.

Suomi aloitti oman urakkansa tänään Norjaa vastaan. Suomella tänä vuonna hieman kokemattomampi joukkue, kuin parina edellisenä vuonna, joten tässä ottelussa porukan tuli näyttää että kyllä me nuoremmatkin osaamme! Sellaisiakin pelaajia on tänä vuonna mukana joilla ei ole vielä yhtään MM-turnausta takana. Varmasti tänään ennen matsia on jännitys ollut jonkinlainen. Joukkue selviytyi kuitenkin upeasti ensimmäisestä ottelusta ja ottelu päättyi Suomen 0-5 voittoon. Kyllähän Suomi toki ennakkosuosikkina otteluun lähti ja hoitikin sen mallikkaasti kotiin. Seuraavana sitten kaatamaan maanantaina Tanska.

Pistetään vielä loppuun video, johon on koottu Antero Mertarannan parhaimmat:

Toivottavasti tänä vuonna saadaan kuulla tätä samaa hehkutusta!

Taidetaan vihdoin saaha kesä tännä Joensuuhun! Näyttää nimittäin sääennuste viikonlopulle + ens viikon alkupuolelle sen verran mukavia kelejä. saa

Tehtiin muuten  koulussa yllättävän haastava tehtävä. Piti käydä kuvaamassa jokin paikka kaupungilla jossa viihtyy. Kuvat piti kuvata “panoraamatyylillä”, eli monta kuvaa peräkkäin. No siitä sitten kävin mehtimäeltä räpsimässä kuvat. Harjoituksena teimme sen panoraamaan niin sanotusti käsin. Elikkäs otettiin photarissa tyhjä pohja siihen auki, iskettiin kuvat vierekkäin/päällekkäin ja sitten vaan maskailtiin päällekkäisyyksiä pois ja yrittiin saada aikaan mahdollisimman “saumaton” kuva. Alkuun tuntu todella haastavalta kyseisen homman vääntäminen, olihan mulla kuitenkin kaksi rakennusta, joista piti saada sellaset ettei ikkunat mee miten sattuu ja sillai. Sitten kun homma rupesi luistamaan, niin ihan kiva siitä omasta mielestä tuli. Tosin edelleen käytän Photoshopin Photomerge ominaisuutta mieluummin panoraamojen tekoon.

Lopputulos:

Mehtimäki

Hyvin hiljaa on tullut taas viimeisen kuukauden ajan oltua. kuukauden saldona nolla postausta tänne. Kiire ei ole ollut, ei voi laittaa senkään piikkiin.

Tässä on pääsiäinen aivan loppusuoralla ja kesä rupeaa pikkuhiljaa häämöttämään jossain kaukana. Se, jos mikä on hieno asia. Pitäisi vaan löytää kesätyöpaikka, jotta saisi hieman rahaa. Muutamat hakemukset olen laittanut eteenpäin, nyt ei auta kun toivoa että vastauksena tulisi jotain positiivista.

Jokaisen jääkiekkofanin kauden huipentuma tulee näin keväällä väistämättä vastaan. Se näkyy muun muassa näin:

  • Mestiksen pudostuspelit
  • Sm-liigan pudotuspelit
  • Jääkiekon MM-kisat

Toki tähän voisi laskea myös NHL:n pudotuspelit, joita ei valitettavasti tule ainakaan tv:n välityksellä seurattua. Toki netistä on aina aamuisin tarkastettava missä mennää rapakon takana. Mestiksen pudotuspeleistä sen verran, että Jokipojat pärjäsivät kertakaikkiaan mahtavasti tälläkaudella. Tuloksena toinen sija ja hopeiset mitalit. Onnea Jokipojille niistä! Tämän kauden olen kuvannut jääkiekko nimenomaan Jokipojille, ja voin sanoa että myös kuvaajan näkökulmasta on ollut myös hieno kausi! Pitääkin julkaista jääkiekkokuvia myös täällä/flickerin puolella.

Ja loppuun isketään viellä maaliskuun kuva, joka yllätykseksi on jääkiekkoa!

koskiranta1-0

Paikka: Joensuun jäähalli.
Päivämäärä: 21.3.2009
Kello: 18:42:51
Kamera: Canon EOS 5D
Objektiivi: Canon EF 70-200mm f/2.8
Salamat: EI
Aukko: f/4
Suljinnopeus: 1/1000 sec
ISO: 1600

Kameran kello ei kylläkään tainnut olla ajassa, sillä ottelu alkoi 18:30 ja tämä kyseinen 1-0 maali syntyi ensimmäisessä erässä ja peliä oli pelattu vain 39 sekuntia. Mutta antaa nyt olla tollai.